tiistai 1. huhtikuuta 2014

Epäonnistunut estetunti

Minä menin tänään Robilla. Meillä oli estetunti ja hypättiin metrin  oksereita ja trippeleitä. Robi hyppäsi isoja pomppuja. Tipuin viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Robi kielsi, tokalla jäin niin pahasti jälkeen hypyssä että tipuin. Kolmannella kerralla Robi veti hirveän pukin ja tipuin selälleni, onneksi oli turvaliivi. Neljännellä se lähti kaahaamaan ja tipuin ja nilkkani muljahti pahasti. Kuitenkin nousin selkään. Viimesessä tippumisessa oli vähän kaikkea: Tultiin huonosti esteelle, Robi kielsi, mutta hyppäsi kuitenkin ja jäin jälkeen. Sen jälkeen se lähti kaahaamaan ja veti valtavia pukkeja kiitolaukan seasta. Tipuin voltilla alas, ilmat lähti pihalle, Robi tallo mut pahasti ja kavio osui päähäni, josta kypärä oli lentänyt. Lisäksi ilmalennossani olin lentänyt päin seinää. Minut kiikutettiin sairaalaan, jossa minulla todettiin murtuneen oikea käsi ja solisluu, minulla oli aivotärähdys, rintalastassa oli useita murtumia ja oikee nilkka nyrjähtänyt ja vasemmassa jalassa oli hiusmurtuma. Täältä sairaalasta nyt kirjoittelen kuulumisia, moikka!

Joku fiksu saattoi tekstiä lukiessaan jo arvata, että tämä oli aprillipila.

Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!

Elkää siis ottako tosissanne!

Minulla oli tosissaan tänään tunti, menin joo Robilla ja kyllä se ainakin yhden pikku pukin teki (protestoi vähän), mutta mitään ei sattunut mulle, en ollut lähelläkään tippumista kertaakaan, eikä meillä ollut estetuntia, vaan ihan koulua mentiin. Vaikeinta mulla ja Robilla oli pysähdykset ja peruutukset ravista ja isot laukkaympyrät. En ole koskaan mennyt Robilla, joten kaikki oli vielä hieman hakuammuntaa. Toivon vielä saavani mennä Robilla, koska herra on niin syötävän sulonen, ettei sille voi suuttua, vaikka se ei tekisikään tunnilla kaikkea niinkuin ratsastaja pyytää♥ Herrasta tuli yksi suosikeista, tähän valiojoukkoon pääsee vain ne ihanimmat♥

Mut tähän loppuun vielä pari kuvaa, huomatkaa Robi ei ollut kovinkaan kuvaustuulella.:)
~Aino

5 kommenttia:

  1. Älysin sen heti kun kerroit hypänneenne metrisiä. Et sä kyllä oo hypännyt kun maximissaaa 70 cm jos sitäkään :)

    VastaaPoista
  2. No joo, ehkä enintään 50 senttisiä. XD

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Huh, hyvä et oli vaa pilaa!
    Mä säikähin iha hirveenä ja olin sillee "vissii mahto sattuu"
    www.minzzu02.blogspot.fi

    VastaaPoista

Muista lähettää kommenttia!Muista ettei haukkuminen ole rakentavaa kommentoimista.:-)
Huomioi nämä ennen kuin kommentoit:
- Minulla on lupa Ruska laukalta/Sannalta käyttää tallilla otettuja kuvia.
-Venni, Sapiina ja Nata ovat minun hoitohevosiani.
- Jos kysymyksesi koskee minua tai poneja, käy katsomassa ensin esittelysivut, jos sieltä löytyisi vastaus kysymykseesi.