Tänään siis olin tallilla hoitamassa. Tulin tallille noin 12.00 ja pidimme pienen palaverin Sannan (tallinomistaja) Aadan (aadajustiina.blogspot.com) ja Even (tarkkanakuinporkkana.blogspot.fi) kanssa. Aada ja Eve oli lähdössä maastoon ja minä pääsin mukaan,mutta ennen sitä oli kuitenkin käytävä siivoomassa tarhoissa ja pihatossa. Mä en ikinä sitten osu kärryyn joten kaverit saivat nauttia paikallisesta kakkasateesta.:-)
Kun työt oli tehty haimme hepat sisälle. Otin Sapiinan,koska se on mun hoitsu. Sapsu oli aivan märkä ja laitoinkin sille heti loimen päälle. Suunnittelimme että lähdemme loimimaastoon ja laitoin Sapsulle vielä toisenkin loimen ettei ratsastushousuni kastuisi. Sitten laitoin vielä suitset ja mun omat varusteet päälle. Kun lähdimme kello oli noin puoli kaksi ja suunnittelimme että olemme noin tunnin maastossa. Alkuun kiersimme tallin vieressä olevan pellon, joka oli aivan jäässä. Sapsulla oli onneksi hokit että oli suhteellisen turvallinen olo selässä.:) Pellon päästä käännyimme metsään jossa rämmimme noin 20 minsaa. Sen jälkeen käännyimme rekireitille,joka vei pellolle ja ravasimme hieman. Sapsu oli innoissaan eikä oikein malttanut rauhoittua.♥ Pellolla kävelimme kunnes saavuimme taas metsään ja taas ravasimme. Pian tulimme taas pellolle. Kolmen pellon läpi kulki reitti ja ravasimme siinä ja koettelimme pohjaa. Kun totesimme pohjan hyväksi päätimme laukata hieman. Sapsu oli innoissaan ja niin muutkin hepat oli. Robi(even hevonen,lisää even blogissa) innostui jopa heittämään parit pukit. Lyhyen laukkapätkän jälkeen totesimme,että peltolaukka on ehkä vähän liian hermojaraastavaa puuhaa kaikille että siirryimme takaisin metsään. Pian eteen tuli loiva ylämäki jonka ajattelimme Robin hermojenkin kestävä joten laukkasimme sen. Pian sen jälkeen olimmekin tallilla ja hoidin Sapsun pois ja venyttelin sitä. Venniä en kerennyt hoitaa tämän extempore-maastoreissun takia mutta hoidan sen sitten kun pääsen seuraavan kerran tallille. Tallilta lähdin pois noin kello 14.55 ja meinasin muuten vetää lipat ainakin kahesti! Meidän piha on semmoista loivaa alamäkeä ja ihan jäässä. Kun jäin seisomaan semmoseen kohtaan missä ei ollut hiekkaa niin liuin vaan alaspäin kun oli niin liukasta.XD
♥;llä Aino
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Tämä päivä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muista lähettää kommenttia!Muista ettei haukkuminen ole rakentavaa kommentoimista.:-)
Huomioi nämä ennen kuin kommentoit:
- Minulla on lupa Ruska laukalta/Sannalta käyttää tallilla otettuja kuvia.
-Venni, Sapiina ja Nata ovat minun hoitohevosiani.
- Jos kysymyksesi koskee minua tai poneja, käy katsomassa ensin esittelysivut, jos sieltä löytyisi vastaus kysymykseesi.